Rivieran "hullut päivät" (05.-17.05.)

Herrat Auguste ja Auguste

Puolitoista viikkoa sitten perjantaina saimme ruksittua pois päiväjärjestyksestä muutamia kohteita, joihin olimme jo pidempään haikailleet. Cagnes-sur-Merissä suuntasimme Auguste Renoirin vanhalle kotitilalle, joka nykyisin palvelee vieralijoita museona. Renoirin omien teoksien ja ateljeen lisäksi kartanon vierashuoneet oli sisustettu niissä aikanaan pitkiäkin aikoja asuneiden taiteilijoiden teoksin.

Kattavan taidekokoelman ja vanhojen huonekalujen lisäksi valtava puutarha maisemineen oli näkemisen arvoinen. Valitettavasti museon vartijat tulivat hätistelemään ulkoilmassa olleita vierailijoita tontin ulkopuolelle lounastauon häämöttäessä.

Näkymät Haut-de-Cagnesiin Renoirin puutarhasta.

Mekin jäimme Cagnesiin lounastamaan keskustorin reunalla olleeseen ravintolaan. Hyvän ja verrattain edullisen salaatin lisäksi mieleen jäi viereiseen pöytään istahtanut vanhempi pariskunta, joiden kanssa keskustelimme (todellisuudessa rouva esitti lähes kaksituntisen monologin) niin rivitanssista, koripallosta, Yhdysvalloista, Suomesta kuin Ranskastakin.

Lounaan voimalla lähdimme vaeltamaan kohti Villeneuve-Loubet'n vanhaa kaupunkia. Monille turisteille Villeneuve-Loubet tarkoittaa vain hypermarkettikeskittymää ja koko rantaa hallitsevia terassirakennuksia. Muutamien kilometrien päästä rannasta löytyy kuitenkin sympaattinen ja niukkaa mainettaan mukavampi kylä.

Kulinaristisen taiteen museo.

Meidän iltapäivämme Villeneuve-Loubet'ssa huipentui kokkilegenda Auguste Escoffierin syntymäkotiin perustetussa museossa, jossa riittää nähtävää entisajan keittiövälineistä aina ylimmän kerroksen ruokalistakokoelmaan. Kävijöitä hemmotellaan myös kupongilla, jolla pääsee ilmaiseksi maistamaan museon lähettyvillä olevan tee- ja kahvipuodin eksoottista tarjontaa.

Kansallisuutta ja kansainvälisyyttä

8. toukokuuta on ranskalaisille toisen maailmansodan päättymistä juhlistava kansallinen juhlapäivä - Fête de la Victoire. Täkäläisille päivä oli tilaisuus pienelle kansallisylpeydelle. Yksittäisten lipputankojen lisäksi trikolorit liehuivat bussien keulassa, ja myös Nizzan majesteetillinen Rauba-Capeùn muistomerkki oli koristeltu jättimäisellä lipulla.

Monumentti kansallisväreissä.

Seuraavana päivänä patriotismi vaihtui eurooppalaisuuden ylistämiseen Eurooppa-päivän merkeissä. Lehdestä olimme bonganneet Cannesissa järjestettevän päivän teemaan sopivan tapahtuman, joten aamupäivällä hyppäsimme bussiin kohti elokuvafestivaaliin valmistautuvaa kaupunkia.

Paikan päällä ilmeni lopulta, että tilaisuus ei ollut aivan hehkutuksensa veroinen. Festivaalipalatsin sijaan tapahtuma oli sijoitettu rakennuksen pihalle, jossa parilta pöytäriviltä saattoi poimia ilmaisia EU:n toimintaa ja sen jäsenmaita koskevia esitteitä.

Cannesin maisemia, vasemmalla laidalla elokuvafestivaalin VIP-telttoja.

Emme antaneet takaiskun lannistaa, vaan suuntasimme Cannesin vanhaan kaupunkiin, jossa Musée de la Castre oli tällä kertaa sopivasti auki. Näyttelyesineitä museo tarjosi vaihtelevasti inuiittitaiteesta paikallisten taitelijoiden maalauksiin. Linnaan rakennetun museon kohokohta taisi kuitenkin lopulta olla vartiotornin huipun maisemat ympäri kaupunkia.

Pyöriä ja ruusuja

Viime viikolla istuimme koululla viimeiset luentomme. Viimeisten tenttien aika on vasta kesäkuun ensimmäisenä päivänä, joten valmistautumisaikaa on jäljellä ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Kouluttomat päivät koittivat sopivasti ennen eilen päättyneitä "hulluja päiviä", jolloin Riviera täyttyi niin Monacon GP:tä kuin Cannesin elokuvafestivaaleja seuraamaan tulleista turisteista.

Ventimiglian vanha kaupunki.

Meidän kohdallamme vauhdikas viikonloppu alkoi keskiviikosta, jolloin matkustimme Italiaan. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Ventimiglia, jossa ehdimme kiertää noin tunnin ajan. Lopullinen kohteemme oli kuitenkin Cuneon kaupunki, jonne saavuimme iltapäivän alussa, hyvissä ajoin ennen kuin Italian ympäriajon pyöräilijät polkivat kaupungin kaduille.

Iltapäivällä seurasimmekin Cuneon kaduilla kuinka pyöräilijät saapuivat joukkueittain Cuneon kaduille reilun 30 kilometrin joukkueaika-ajoetapin päätteeksi. Kaupunki oli täpötäynnä vaaleanpunaiseen eli kilpailun pääväriin sonnustautuneita ihmisiä, ja kilpailun sponsorit jakoivat kaikille lähelle astuville ilmaisnäytteitä aina jääteestä ostoskasseihin.

Astana-talli ja kärjessä kilpailun johtajan pinkissä paidassa Aleksandr Vinokurov.

Aivan suotta emme tien laidalla seisoskelleet, sillä vilahdimme todistetusti useammin kuin kerran tv-kameroiden edessä, kuten myös Suomessa saattoi Eurosportilta todistaa. Pian viimeisten pyöräilijöiden jälkeen jouduimme kuitenkin aloittamaan noin kolmituntisen junamatkan Nizzaan.

Kaikenvärisiä ruusuja Grassessa.

Torstaina vuorossa olivat aivan toisenlaiset aktiviteetit. Italian sijaan otimme suunnaksi Grassen, jota myös Ranskan hajuvesipääkaupungiksi tituleerataan. Samana päivänä kaupungissa nimittäin alkoi vuotuinen ruusunäyttely kaikkine herkkuineen. Alku ei ollut aivan ruusuinen, sillä juuri bussin saapuessa perille alkoi raju ukkoskuuro, joka vesitti näyttelyn alun täysin. Näyttelyteltta muuttui puolen tunnin sateen jälkeen kelluvaksi ja vuotavaksi.

Koska sade ei hetkessä rauhoittunut, päätimme jatkaa kierrosta kansainvälisessä hajuvesimuseossa. Tavanomaista museokierrosta ei kuitenkaan ollut luvassa, sillä kassatäti onnistui houkuttelemaan meidät ateljeeseen, jonka kohokohtana pääsimme tekemään pienet purkilliset ruusuntuoksuista persikkahyytelöä. Eivätkä maistelut suinkaan jääneet tähän, vaan pääsimme maistelemaan muitakin ruusun makuisia herkkuja.

Notre-Dame-du-Puyn katedraali Grassessa.

Ateljeen jälkeen sade oli vihdoin hellittänyt, ja ehdimme vielä kiertelemään tunnin verran Grassessa. Mieleen jäivät etenkin useat pienet aukiot, näkymät Grassesta lähikukkuloille ja miltei merellekin sekä useat hajuvesivalmistajat ja -museot.

Suuren urheilujuhlan tuntua(ko?)

Perjantaina oli sitten Monacon vuoro. Perjantai valikoitui tarkoituksella Monaco-päiväksemme, sillä silloin F1-autojen sijaan rataa kiersivät vain GP2-autot ja nekin vain aamupäivällä. Iltapäivällä Monacossa saattoi kierrellä hyvinkin vapaasti ja kenties hieman inhimmillisempien turistimassojen keskuudessa. Formuloista ei olisi joka tapauksessa nähnyt vilahduksia enempää ilman ökykalliita paikkalippuja.

Kisatunnelmaa pääsi aistimaan kaikesta huolimatta aivan riittämiin. Onnistuimmepa päivän loppupuolella bongaamaan Mark Webberinkin, joka sattui vieläpä olemaan kisan lopulta voittanut kuski. Näimme mitä pitikin nähdä, siis.

Jalkapalloilijoiden Champions Promenade.

Aivan ensimmäisenä suunnistimme kuitenkin kilparadan toiselle puolelle, jossa kävimme katsastamassa sekä japanilaisen puutarhan että jalkapalloilijoiden "Walk of Famen". Pitkään Etelä-Ranskaa peittäneet pilvimassat olivat vihdoin kaikonneet, ja pääsimme evästämään porottavan auringon alla ennen kierroksemme jatkamista.

Näkymät Monacoon ja Fontvieilleen eksoottisesta puutarhasta.

Iltapäivän vierailukohteemme oli Monacon ylimpiin kerroksiin sijoitettu eksoottinen puutarha. Kokonaisuudessaan kierrokseen kuului valtava annos kaktuksia ja mehikasveja (aina oppii uutta), kunnostustöiden takia vain osittain avoinna ollut antropologian museo sekä ainutlaatuinen vierailu 60 metriä syvään tippukiviluolaan.

Tippukiviluola stalagmiitteineen ja stalaktiitteineen.

Viimeinen etappimme oli ruhtinatar Gracen nimeä kantanut ruusutarha Fontvieillen kaupunginosassa. Ruusulajikkeita oli vähintään yhtä paljon kuin edellispäivänä Grassessa, ja löytyipä seasta myös kaikkien ruhtinasperheen jäsenten omat nimikkolajikkeet. Viimeisen etapin yhteydessä tuli myös testattua formulaviikonlopun kunniaksi ilmaisena liikkuneet ruhtinaskunnan bussit. Suurinta huvitusta aiheuttivat kuljettajien valkoiset "lääkärintakit".

Viikonloppu Nizzassa

Ahkeran kiertelyn jälkeen vietimme koko viikonlopun Nizzassa, jossa riitti tekemistä aivan yhtä lailla. Lauantaina kaikki tarmo keskitettiin illalla vietettyyn museoiden yöhön, joka merkitsi keskiyöhön asti auki olleita museoita sekä erityistä kulttuuriohjelmaa. Ohjelmanumerot eivät aina olleet aivan odotetun veroisia, mutta saimme silti kuitattua kaksi tähän asti kokematta jäänyttä museota: Henri Matissen sekä Marc Chagallin nimikkomuseot.

Paremman arvosanan meiltä sai lopulta jälkimmäinen, kenties siksi että Chagallin värikkäät ja yksityiskohtaiset maalaukset säväyttivät enemmän kuin Matissen teokset. Voi toki olla, että mielipiteeseen vaikutti Chagallin museon piharavintolassa jazzin säestämänä nautittu iltapala. Näiden museoiden lisäksi kävimme samana iltana toista kertaa modernin taiteen museossa sekä Cimiez'n arkeologisessa museossa.

Aasit ilahduttivat markkinayleisöä.

Sunnuntain ohjelmassa oli MIN en fête, eli paikallisia herkkuja, kukkia ja muitakin tuotteita esitelleet valtavat markkinat, joissa kävi kahden päivän aikana yli 100 000 ihmistä. Laajan tuotevalikoiman lisäksi markkinoilla oli myös eläimiä sekä urheiluaktiviteetteja esitellyt halli. Nähtävää ja ostettavaa riitti, ja usein vieläpä kilpailukykyiseen hintaan, kunhan jaksoi sinnitellä helteessä ihmismassojen keskellä.

31-vuotias bussi ajelutti kiinnostuneita.

Illalla kävimme myös ajelulla 31-vuotiaan nizzalaisen linja-auton kyydissä. Syntymäpäivän kunniaksi kaikilla oli tilaisuus matkustaa tämän komeaksi kunnostetun ja avoimella takatilalla varustetun bussivanhuksen kyydissä. Kaikki eivät kuitenkaan bussin kyytiin uskaltaneet, joten saatoimme matkustaa ja valokuvata bussia kaikessa rauhassa.