torstai 28. tammikuuta 2010

Koulua ja kulttuuria (15.-28.01.)

Taas on reilu viikko vierähtänyt, joten seuraavassa tuoreimmat kuulumisemme täältä keväisestä Provencesta. Tihentyneen opiskelun lomassa olemme kaikeksi onneksi myös ehtineet retkeilemään lähimaastossa ja nauttimaan ajoittain jopa erinomaisista kevätkeleistä. Tulevana lauantaina on aikomus käydä Monacossa, joten muistakaa taas ensi viikolla tarkistaa millaisia seikkailuja olemme kokeneet.

Opiskelemaanhan tänne on tultu

Ensimmäinen kouluviikkomme oli totuuden nimissä varsin löysä, mutta samaa ei voinut enää sanoa parista seuraavasta viikosta, jolloin tutuiksi tulivat muutaman luentosalin lisäksi myös koulun tietokoneluokat, kanttiini ja ryhmätyötila. Muutama sananen jokaisesta lienee paikallaan.

Aktiivisessa käytössä olevia tietokoneluokkia on kaksi. Toinen on pöytäkoneilla täytetty, toisessa puolestaan on vain muutama kone ja runsaasti pöytätilaa opiskelijoiden omille kannettaville. Enemmänkin luokkia on, mutta ne ovat lähes yksinomaan opetuskäyttöön, eikä kukaan tunnu käyttävän niitä facebookkaamiseen.

Koulun kanttiini ei Amican tarjontaan tottuneelle ihmeitä tarjoa. Tarjolla olevat annokset ovat suhteettoman kalliita opiskelijan kukkarolle (kuuden euron jauheliha-annos on ainoa tarjolla oleva lämmin ruoka – joka päivä), eivätkä ahtaat tilatkaan varsinaisesti houkuttele paikalle aterioimaan. Pitkinä koulupäivinä olemmekin tyytyneet hakemaan lounaamme koulun lähellä olevasta leipomosta.

Koulun kanttiini ilta-aikaan.

Ryhmätyötila on kuin valtava jääkaappi, jossa ei ilmeisesti pidetä lämmitystä päällä edes talvisaikaan – kuten ei muuten koulun käytävilläkään. Onneksi ulkovaatteet ovat aina käden ulottuvilla, minkäänlaisia naulakoita kun ei koulussa tunneta.

Kenties jotain kohennusta pieniin puutteisiin tarjoaa kahden olemassa olevan rakennuksen rinnalle nouseva koulumme lisäsiipi, jonka on määrä valmistua tulevana kesänä. Vielä toistaiseksi työmaalla riittää kuhinaa, ja sieltä kantautuvat äänet tuovat oman lisävärinsä luentoihin.

Kulttuurielämyksiä kotikulmilla

Onneksi kaikki aika ei ole kuitenkaan mennyt opiskellessa. Ajan ollessa kortilla on tekemistä löytynyt myös Nizzan kaupungin rajojen sisäpuolelta, ja parhaimmillaan jopa lähimmistä kortteleista.

Cimiez'n luostarin puutarha.

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina suuntasimme Nizzan pohjoisemmissa kolkissa sijaitsevaan Cimiez’n kaupunginosaan ja eritoten sen keskiössä sijaitsevaan puistoon, jonka ympärillä voi ihailla Rooman valtakunnan aikaisia raunioita. Arkeologisen museon vierailu jäi myöhempään kertaan, mutta ensivaikutelman raunioista sai hyvin jo etäämmältäkin käsin.

Puiston yhdeltä laidalta löysimme kovasti kehutun fransiskaaniluostarin kirkon sekä luostarin puutarhan, josta avautuivat upeat näköalat Nizzan kaupungin yli aina merelle asti. Aamupäivän kierroksemme aikana puiston yhteen kolkkaan oli ilmestynyt useita kymmeniä petankin pelaajia, joiden suorituksia jäimme seuraamaan ennen kotiinpaluuta.

Cimiez'n luostarin puutarhan koristekäytävä.

Sunnuntaina suuntanamme oli jälleen Nizzan vanha kaupunki, ja tarkoituksena oli paikata muutamia edellisvierailujen puutteita. Yksi tärkeimmistä kajahti ensi kertaa korviimme tasan kello 12, kun linnakukkulalta ”ammuttiin kanuunalla” merkki lounasajasta. Mitään kanuunaa ei kukkulalla enää ole, mutta nizzalaiset haluavat yhä päivittäin seurata epäsäännöllisiin ruokailuaikoihin kyllästyneen Sir Thomas Coventryn aloittamaa ikivanhaa perinnettä – vaikka se nykyisin onnistuukin enää räjähteitä käyttämällä.

Toinen merkittävä puute oli turistioppaiden kovasti kehuma italialaistyylinen Palais Lascaris, joka oli aina aiemmin ollut sopivasti suljettu juuri ohikulkumme aikaan. Tällä kertaa palatsi oli avoinna yleisölle, mutta paikka osoittautui lopulta hienoiseksi pettymykseksi.

Nizzan maisemia. Quai des États-Unis.

Saman päivän ohjelmaan mahtui vielä vierailu ”Théâtre de la Photographie et de l’Imageen”, joka on nimensä mukaisesti valokuvamuseon virkaa toimittava teatteri. Näyttelyn parasta antia olivat Nizzasta otetut maisemakuvat, mutta bongasimmepa näyttelystä myös kahden suomalaissyntyisen valokuvaajan, Arno Rafael Minkkisen ja Pentti Sammallahden otoksia.

Kaupungin ainoa elokuvateatteri joka näyttää ensisijaisesti alkuperäiskielisiä versioita ranskaksi tekstitettynä on nimeltään Rialto, ja se sattuu vieläpä sijaitsemaan vain muutaman korttelin päässä kotoamme. Sunnuntai-iltana menimme ensimmäistä kertaa elokuviin katsomaan kovasti täälläkin hehkutettua James Cameronin Avataria. Erikoistehosteillaan, ulkoasullaan ja kenties myös äänimaailmallaan kehuja niittänyt elokuva ei ehkä ollut osuvin valinta, sillä salissa oli taatusti pienin valkokangas ja huonoin äänentoisto, mihin kumpikaan meistä on koskaan elokuvissa törmännyt.

Musée Masséna ulkoa.

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä kokemuksena kävimme pyörähtämässä niin ikään samassa naapurustossa olevassa Musée Massénassa. Massénan suvun palatsin alin kerros on koko museon parasta antia, sillä se on kultaisine esineineen, kattokruunuineen ja maalauksineen sisustettu edustuskuntoon. Täysin arvottomista esineistä tuskin on kyse, sillä niin antaumuksella lukuisat vartijat hiipivät huoneesta toiseen – vaikka vieraita ei museossa ollut perjantaipäivänä nimeksikään. Museon ylemmät kerrokset sisälsivät erilaisia näyttelyesineitä Napoleon-artefakteista aina Nizzaa esittäviin maalauksiin.

Musée Masséna sisältä.

Ekskursio Beaulieu-sur-Meriin ja Èzeen

Erään päivän kunnianhimoinen tavoitteemme oli lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vierailla kahdessa samalla suunnalla olevassa hyvinkin erilaisessa kohteessa. Beaulieu on korkeiden jyrkänteiden ja vuorenseinämien suojaama merenrantakaupunki, kun taas Èze on 427 metrin korkeudessa olevan nyppylän laelle rakennettu vanha kylä. Hieman kiirettä piti, mutta ehdimme silti nähdä ja kokea paljon yhden päivän aikana.

Beaulieun maisemia.

Kirkkaan auringonpaisteen ansiosta Beaulieun vierailumme koostui ennen kaikkea kävelystä, sillä keli oli todellakin mitä mainioin. Plage des Fourmis’lta kohti Cap Ferrat’n niemeä lähtenyt Promenade Maurice-Rouvier pujotteli muutaman kilometrin aivan rantaviivaa pitkin komeiden huviloiden edustalla. Kameran akku ei suotta ollut edellisyötä latauksessa, sillä koko päivän saldoksi kertyi päälle 400 valokuvaa. Lounaan jälkeen kävimme vielä katsastamassa Beaulieun sataman sekä sen takana olleen toisen uimarannan. Ensimmäiset uskalikot olivat jo rannoilla ottamassa aurinkoa, mutta uimassa emme nähneet ketään.

Näkymät Villefranche-sur-Merin suuntaan.

Kaksi bussimatkaa ja reilut puoli tuntia myöhemmin olimme todellakin noin 400 metriä korkeammalla Èzen kylän juurella. Viimeiset metrit piti nousta omin jaloin, mutta onneksi matkaa ei enää ollut muutamaa portaikkoa enempää. Kylän labyrinttikujat olivat jo itsessään näkemisen arvoisia, mutta lähimpien talojen seiniä pidemmälle ei nähnyt mistään kulmasta. Parhaat näköalat tarjosi vanhan linnan kukkulalla nykyisin sijaitseva eksoottinen puutarha, jonka huipulta saattoi ihailla maisemia jokaiseen ilmansuuntaan.

Näkymät Èzen huipulta.

Vauhdikkaan päivän tuoksuva päätös koettiin Èzen uudemmassa osassa, jossa pääsimme – jälleen kerran – yksityiselle opaskierrokselle Fragonardin hajuvesitehtaalle. Ytimekäs kierros tarjosi muun muassa tilaisuuden haistella ja arvailla erilaisten tuoksujen alkuperää. Ilmaisen opastuksen koira haudattuna oli kierroksen päätepysäkin virkaa toimittanut myymälä, josta emme mekään onnistuneet lähtemään aivan tyhjin käsin.

Ekskursio Cagnes-sur-Meriin

Viime sunnuntain retki kohdistui aivan Nizzan länsipuolella sijaitsevaan Cagnes-sur-Merin kaupunkiin. Päivän kiintopisteenä toimi kukkulan päällä ollut vanha kaupunki (kuulostaako tutulta?) Haut-de-Cagnes. Kukkulalle pääsee Cagnes’n keskustasta useamman kerran tunnissa lähtevällä ilmaisella minibussilla.

Bussi jätti meidät aivan huipun juureen, jossa suuntasimme ensimmäiseksi Château Grimaldiin. Näin talvisaikaan suuri osa nähtävyyksistä ja museoista sulkee ovensa pariksi tunniksi lounasaikaan, joten halusimme ehtiä linnaan hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Linnan monipuoliseen tarjontaan kuului muun muassa oliiviöljymuseo ja taidenäyttelyitä, mutta suurin hitti oli odotetusti linnan tornin näköalapaikka. Hyvän vastuksen tarjosi ruotsalaista tekoa ollut valtava punainen keramiikkaomena.

Haut-de-Cagnes'n kirkontorni.

Lounasaikaan aloimme valua vanhasta kaupungista alas kohti keskustaa etsien potentiaalista ruokapaikkaa. Lopulta valitsimme vasta keskustasta löytyneen ravintolan, jonka suosittelema mantelirautu oli lopulta meidänkin valintamme.

Muita huomioita

Seuraavaksi tarjoamme läjän yksittäisiä havaintoja sarjassamme ”paikallisten sielunmaisemaa kartoittamassa ja muita Nizzan ihmeitä”:

Tarunhohtoinen Negresco -hotelli on tällä hetkellä remontissa.

- Essi kävi taannoin pyörimässä alennusmyynneillä ja törmäsi väenpaljoudessa toistuvasti rouvashenkilöihin joilla ei suinkaan ollut mukanaan miestä tai lapsia vaan ihmisen paras ystävä: koira! Ei nyt onneksi mitään ponin kokoisia labradorinnoutajia vaan toinen toistaan pienempiä piskejä. Makutuomari sekin…

- Hyvää esimerkkiä jalkapallon herättämistä suurista tunteista tarjosi meille Nizzan algerialaisväestö. Algerian voitettua Norsunluurannikon Afrikan mestaruuskilpailujen puolivälierissä alkoivat ulkona kaikua riemunkiljahdukset ja tööttäykset. Kellokin oli sentään jo yli yksitoista illalla.

- Postilakko vaivaa Nizzaa edelleen. Osa posteista on löytänyt perille, mutta osa on myös hukkateillä. Odotamme mielenkiinnolla josko esimerkiksi bussikuljettajatkin innostuisivat lakkoilemaan. Kyllähän tuon kuuden kilometrin koulumatkan käveleekin tarvittaessa…

Mahdollisen bussilakon sattuessa apuun astuvat Vélobleu -kaupunkipyörät, joiden käyttö on toisaalta suhteettoman kallista.

- Leipomoherkut tekevät täällä kauppansa, ja erityisesti lähileipomomme ansaitsee kunniamaininnan. Patonkien, croissantien ja muiden herkkujen lisäksi asiakkaalle tarjotaan ylisanoja, kiitoksia ja hyvänpäiväntoivotuksia koko leipomossa olon ajan. Ei ole ollut ikävä minimalistisempaa suomalaista asiointikulttuuria.

- Vesijohtoveden kalkkipitoisuuden takia jokaiseen pesukoneelliseen pitää laittaa antikalkki-tabletti ja myös WC-pöntössä tulee silloin tällöin uittaa samankaltaista tabua. Pitäisiköhän sellainen huuhdella kurkustakin alas silloin kun sattuu juomaan hanavettä?

- Liityimme taannoin ruokakauppamme Casinon kanta-asiakkaiksi, ja nyt keräämme tuttujen plussapisteiden ja bonusten sijasta S’Milejä, joita voi myöhemmin vaihtaa rahoiksi tai lahjatavaroiksi. Normaalikokoisen kanta-asiakaskortin lisäksi mukaan annettiin kolme hieman postimerkkiä suurempaa rinnakkaiskorttia.

Auringonlasku "enkelten lahdella".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti